Massaihmisestä

Olen eksyksissä. Näen ympärilläni vain roskaväkeä. Yrittäessäni keskustella ihmisten kanssa runoista, kirjallisuudesta, historiasta, filosofiasta ja elämästä he menevät hämilleen tai täysin mykiksi. Demokratia ja kristinusko puhuu kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja yhtäläisyydestä. Ei ihminen ole tasa-arvoa havitteleva olento, se haluaa valtaa ja hierarkiaa. Ihminen haluaa nähdä itsensä aina korkeimpana ihmisenä. Hänellä on merkitys ja tarkoitus. Olen erimieltä vain elämällä on tarkoitus ja merkitys, mutta ei ihmisellä.

Ihmisiä tuntuu kiinnostavan asiat, jotka ovat vähäpätöisiä, imbesillejä ja brutaaleja. Kaiken maailman bigbrotherit ja tyhjänpäiväiset keskusteluohjelmat valtaavat yhä suurempaa alaa ihmisten mielissä ja arjessa. En haluaisi kuullakaan moisten ohjelmien tai ihmisten olemassaolosta.
Ihmiset rakastavat verta ja väkivaltaa. Kaiken maailman jääkiekko-ottelut ja muut väkivaltaisen kulttuurin airueet ovat yhä keskeisemmässä osassa ihmisten elämässä. Ei ihme, että satunnainen väkivalta on lisääntynyt.

Ihmiset perustavat elämänsä huvin ja hyödyn tasapainottelulle. Hieman perusteellisemmin alkoholin ja työn varaan. Alkoholi takaa ihmiselle huvipuolen sen turruttaessa ihmisen mielen ja ruumiin, kun työn kautta ihminen kokee olevansa hyödyksi. Ajattelu ajattelun itsensä vuoksi ei saa sijaa. Siitähän ei ole hyötyä; emmehän me saa rahaa, naisia ja valtaa ajattelemalla, vai saammeko? Kuka enää nykyisin ajattelee? Miksi nykyinen maailma hyysää moukkamaisuutta?

Nykyinen maailmamme koostuu touhuamisesta. Tärkeää ei ole niinkään se, mitä touhuaa, vaan tärkeää on, että ylipäätään touhuaa jotain. Toisaalta minulle on yhdentekevää, mitä suurin osa ihmisistä tekee, mutta nykyinen kaava tuntuu vain pätevän joka ainoan ihmisen kohdalla. Touhottaminen kunniaan, sanoo pieni ihminen. En tarvitse seuraa, mutta haluan hengittää hyvää ilmaa. Nykyinen ilmapiiri on täysin saastunut.

Nietzschen ajattelu ja kieli

Nietzschestä puhuttaessa herää ajatusyhtymiä suuntaan jos toiseenkin. Nietzschen ajattelu jakaa ihmiset hyvin vahvasti nietzscheläisiin ja antinietzscheläisiin. Nietzsche on tuonut länsimaiseen filosofiaan mm. käsitteet yli-ihminen, ikuinen paluu, orja- ja herramoraali. Nietzschestä ovat ammentaneet niin monet vasemmistolaiset kuin oikeistolaiset piirit. Nietzschen ajatukset onkin asiayhteydestä irrotettuina käyttökelpoisia melkein mihin tahansa. Nietzscheä lukiessa ja ajateltaessa on kuitenkin pidettävä mielessä Nietzschen ajattelun kokonaiskuva, josta käsin koko hänen aforistinen ja metaforinen tuotantonsa aukeaa. En tarkoita tällä, että Nietzscheä tulisi ajatella systemaattisena ajattelijana. Mutta kuitenkin sitä, kuinka Nietzschellä on läpi tuotantonsa punainen lanka, jota pitkin hänen ajattelunsa kulkee.
Nietzsche on pikemminkin fragmentaarinen ja pirstaloinen ajattelussaan, joka jo kuvastuu hänen käyttämässään kielessä. Nietzschen kieli on aaltoilevaa, polveilevaa, monitahoista, monisanaista ja rönsyilevää. Nietzschen tapa lähestyä kirjoittamista on erittäin omintakeinen. Nietzschen ajattelu lähtee jostain käsitteestä, ja rakentaa tämän käsitteen ympärille niin tiiviin verkon, että mikään asia joka käsitteestä on ajateltavissa ei jää tämän verkon ulkopuolelle. Näin ollen Nietzscheä tulee ajatella erittäin luovana filosofina ja kirjoittajana, joka samanaikaisesti kun hän tiivistää käsitteen tiukkaan verkkoon, kutoo verkkonsa itse eli luo pohjan, johon käsite perustuu. Toisaalta Nietzsche on myös tuhoava filosofi, hänen lähestyessä aikaisemman länsimaisen filosofian käsitteitä viemältä niiltä pohjan ja uskottavuuden.
Nietzschen kielestä on minun sanottava, kuinka Nietzschen puhunnasta kuuluu ja kaikuu lähes täydellisyyttä hivelevä itsevarmuus ja syvä paatos. Nietzsche esittää asiansa niin, että tämä on näin eikä muuten voi olla. Mutta hän kuitenkin korostaa, että hänen ajatuksensa ovat hänen ajatuksiaan ja hänen perspektiivinsä on hänen perspektiivinsä. Nietzsche tahtoo sanoa, että lopullisia ja ehdottomia totuuksia ei ole olemassa. On vain erilaisia näkemyksiä. Täytyy kuitenkin täsmentää, jotta tätä ei sekoitettaisi absoluuttiseen relativismiin, että Nietzschelle kaikki totuudet eivät ole samanarvoisia, vaan arvon mittana on aina ihminen itse. Kaikki arvot määrittyvät meidän oman ajattelumme kautta. Jonkin ollessa pätevä minulle ei seuraa, että se olisi pätevä myös sinulle. Nietzschen perspektivismi nostaa esiin myös, että ”jotain” esitettäessä ei suinkaan esitetä kaikkea vaan ’jotain’. Jos pyritään kaiken esittämiseen, niin tällöin mahdotonta olla oikeassa missään. Perspektivismin mukaan kaikkea on voitava tulkita ja arvioida uudelleen eikä mikään ole ehdoton eikä lopullinen totuus jostakin.
Nietzscheä on siis ajateltava antiikin, kristinuskon ja valistuksen filosofian kuvainsärkijänä ja problematisoijana. Hän moittii Sokratesta periaatteellisesta elämän vastaisuudesta, koska tämän ollessa tuomittu kuolemaan hän kieltäytyy pakenemasta vankilasta. Hän riisuu kristinuskon ja sen moraalikäsityksen vaatteistaan ja näyttää miltä se näyttää ilman rihman kiertämää. Hän tuomitsee Kantin filosofian vain tiedostavan järjen ajatteluksi.
Nietzsche haluaa korostaa ajattelussaan vitaalisia ja elämää vahvistavia elementtejä(”se mikä ei tapa, vahvistaa”). Nietzsche on myönnön filosofi, joka ei kiellä kärsimyksen osaa elämässä vaan pitää kärsimystä elämän yhtenä osana. Nietzsche ei ajattele kärsimyksen johtuvan synnistä vaan elämästä itsestään. Nietzschelle kristinuskon moraali perustuu hyvän ja pahan erottelulle (orjamoraali), kun taas hänen omansa pohjaa hyvän ja huonon erolle (herramoraali). Nietzsche näkee, että orjamoraalin paha on herramoraalin hyvä ja orjamoraalin hyvä taas herramoraalin huono. Orjamoraalin mukaan pahaa on kaikki voiman ja vallan osoitukset ja merkit, kun herramoraalissa vallan tahto tai tahto valtaan on vahvinta, mitä ihminen voi aikaansaada. Orjamoraalin mukaan hyvää on nöyryys ja heikomman huomioiminen, kun taas herramoraalissa tällaiset reaktiiviset sentimentit ovat huonoa. Tämä on vain pieni osa siitä sättimisestä, jota kristinusko saa osakseen. Nietzschelle elämässä ja filosofiassa on huomioitava mielen koko kattavuus ja alttius. Mieli ei ole vain sen varassa joka on näkyvää, vaan myös tai pikemminkin nimenomaan sen varassa joka jää piiloon, tiedostamattoman mielen puolen. Tämä tiedostamaton tekee itsensä näkyväksi vain, jos ihmiselle on alttius ja valmius kuulla oman mielensä ääntä. Mieli puhuu tiedostavan ja tiedostamattoman kieltä, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, nähdä yön lepakot ja kuulla pöllön ujellukset avaavat tien tiedostamattomaan.

Jähmetys

Astun ovesta sisään. On hämärää ja kello näyttää jo lähemmäs puolta yötä. Otan askeleen eteenpäin, mutta jokin estää minua ottamasta tuota askelta. Tuntuisi kuin jokin voima puhaltaisi minua vastaan, jotta en pääsisi liikkumaan huoneistossa peremmälle. Se pitää minut jännittyneenä paikallaan enkä kykene liikkumaan suuntaan jos toiseenkaan. Mitä minun tulisi tehdä? Olen aivan jähmettynyt paikoilleni. Olen tyystin liikkumaton ja voimaton. Mikä tuo voima on, joka minua vastaan näin pyristelee? Auttaisiko jos huutaisin apua? Mutta ei se auta. Huomaan, että suuni on sinetöity kiinni ja huuleni ovat liimatut yhteen. En saa aikaiseksi inahdustakaan. Olen kokonaan tämän järkyttävän voiman armoilla. Se on ottanut minut totaalisesti syleilyynsä... Kunnes vihdoin salamannopeasti saan voimani takaisin ja rojahdan armottomalla voimalla maahan. Noustuani ylös ja ihmeteltyäni hetken tuumaan, että mikä kumma tuo voima oli, joka piti minua otteessaan. Oliko kyseessä joku yliluonnollinen mahti vaiko oliko tuo kaikki vain jotain pääni luomaa kuvitelmaa? Mitä merkillistä se saattoi olla? Saatuani itseni jälleen tolkkuihin huomaan, että asunnossani on kaikki jotakuinkin normaalisti. Yritän saada järkeni avulla jotenkin selvitettyä, mikä minuun oikein iski. Kertaan mielessäni tapahtuneen uudelleen ja erittelen sen palasiksi. En kuitenkaan siltikään saa otetta siitä, mikä tämä voima oli ja oliko se tästä maailmasta, ja jos ei ollut niin mikä hiivattu se mahtoi olla? Kunnes jälleen sama toistuu. Yhä vain olen kykenemätön liikkumaan tai puhumaan. Ajattelemaan kykenen, mutta muu toimintani on täydellisen lamaantunutta. Olen kuin ajatteleva patsas. Ja jälleen kaadun maahan ja ihmettelen tapahtunutta. Olenko kenties sekoamassa tai saamassa sydänkohtausta tai aivohalvausta? Suoristan jäseneni ja suuntaan huoneen perälle. Liittykö tämä jotenkin minuun ja tähän huoneistoon? Minuun se joka tapauksessa liittyy ja pahemman kerran. Mikä voi olla sellainen voima, joka vie liikuntakyvyn, mutta jättää aivot omaan rauhaansa? Tulen johtopäätökseen, jossa olen melko varma, että tämän tapauksen on liityttävä jollain tavoin tähän huoneistooni, joten otan suunnakseni lähteä vaivihkaa ja pahkapäätä ulos tästä outoihin ilmiöihin liittyvästä tilasta. Poistun niin nopeasti kuin suinkin kykenen. Huh, olen jo ulkona, jos nyt helpottaisi...

Mielen ja kapitalismin liikkeistä

Mieli on taipuisa ja kimmoisa, se venyy tarpeen vaatiessa mahdottomiin mittoihin. Mutta mieli on kuitenkin sikäli kahtalainen, että toisessa ääripäässä se voi olla aivan mahdottoman jäykkä ja järkähtämätön. Tämä mielen kahtalaisuus on pikemminkin voimavara kuin heikkous. Joustavuus ja järkähtämättömyys tukevat toisiaan siinä määrin, että kun mieli joustaa joidenkin asioiden suhteen, on se toisten asioiden suhteen järkähtämätön. Mieli voi joustaa ymmärtämään esittämäsi kannan, mutta se voi olla yhtä järkähtämätön hyväksymään sitä. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovatkin kaksi aivan eri asiaa. Voin ymmärtää tekemäsi rikoksen motiivin, mutta olla silti hyväksymättä tekemääsi rikosta.
Mieli on hienoin, herkin, kaunein ja voimallisin asia, mikä ihmisessä on. Mieli on lähteenä niin erinomaisuudelle kuin tyhmyydelle,niin hyvyydelle kuin pahuudelle. Se vie meitä eteenpäin mutta se voi myös johdattaa meitä taaksepäin. Mielellä on historiansa, mutta sillä on myös nykyisyytensä ja tulevaisuutensa, jotka ovatkin merkittävyydessään keskeisempiä kuin mennyt aika. Nykyisyyden teot muodostavat merkittävimmät lähtökohdat tulevaisuuden kohtalolle. Kohtalolla tarkoitan (en niinkään mitään determinististä tai fatalistista tulevaisuutta, jota kohti eittämättä ihmisen on kuljettava) sitä tulevaisuuden näkymää, jonka ihminen itse on rakentava ja luova.
Mielen ajatukset ja ajatusteot tapahtuvat tarkkailemalla ympäristöä ja ihmisiä ympärillään, joiden kautta muodostuu ihmisen kehittämä kuva ympäröivästä maailmasta ja todellisuudesta. Mielen maailma on todellisin kuva maailmasta ihmiselle itselleen, kun toisen mielen maailman täydellinen tavoittaminen on mahdotonta(mitä sen on oltava, olemmehan erillisiä individuaaleja), on vain mielen maailma (tai mielen maailmoja) todella olemassa. Nämä mielen maailmat ovat ne ainoat todelliset kuvat, mitä meillä on maailman ymmärtämisestä, emme voi tavoittaa miten mielemme ulkopuolelta tulkittua objektiivista maailmaa tai todellisuutta. Maailman todellisuus näyttäytyy meille vain oman subjektiivisen näkökulmamme kautta.
Toki on olemassa tiede, jonka tarkoituksena ja pyrkimyksenä on tavoitella objektiivista totuutta maailmasta. Mutta tässäkin tapauksessa tiede, joka pyrkii saamaan selkeitä tositotuuksia maailmasta, on aina jonkin tutkijan silminnähtyä ja näin ollen subjektiivisesti rajoittunutta. Tutkija ei koskaan ole kykeneväinen astumaan oman maailmansa ulkopuolelle. Objektiivinen tositodellisuus voi välittyä meille vain ainoastaan meidän oman mielentodellisuuden kautta, kun ei ole olemassa mitään objektiivistä mieltä (ts. jumalaa), on vain oman erillisyyden ja ainutlaatuisuuden omaavia yksilöitä. Vaikkakin olemme mielemme suhteen erillisiä olemme kuitenkin kommunikoivia ja sosiaalisia olentoja, joten voimme päästä tätä kautta ymmärtämään sitä, miten muut kokevat maailman. Tämä onkin välttämätön osa ihmisyyttä, sillä ilman sosiaalista ja yhteisöllistä keskinäisriippuvuutta olisi ihmisen elämä kovin yksinäistä. Toki hieman kärjistetysti nykyinen kapitalistinen järjestelmä on ajamassa ihmistä yhä enemmän tähän yksinäisen suden osaan. Se ei anna arvoa kollektiiviselle olemassaololle. Sen keskeisimpinä arvoina on laki ja omaisuus. Laki turvaa omaisuuden. Omaisuus onkin keskeisin mittari ja väline ihmisen arvon mittaamisena. Toisin sanoen mitä enemmän omistat, sitä enemmän arvoa ja kunnioitusta ihmisiltä saat. Kunnioituksen seurauksena on myös pelko rikkaita kohtaan. Pelätään heidän suurta omaisuutta, joka turvaa, jos joskus raastupa kutsuisi, paremmat mahdollisuudet menestyä oikeudessa. On jopa niin, ettei uskalleta ottaa itseä samanlaisena ja samanarvoisena rikkaan kapitalistin edessä. Tätä järkyttävän suoranaista pelkurimaisuutta ja idioottimaisuutta massat osoittavat liiankin usein. Onkin syytä myös osoitettava hieman kritiikkiä massoille ja heidän omaamilleen arvoille. Massat omaksuvat hyvinkin kritiikkittömästi yhteiskunnan valtakerroksen ajamat arvot, jotka nyky-yhteiskunnassa kuvastavat kapitalistisen ideologian omaksumista kaikissa ihmis/luokkakerrostumissa.
Kapitalismi syövyttää niin ihmisen mielen kuin ruumiinkin. Sen ominaisuutena on olla ehdoton lopullinen totuus siitä, mikä maailma on ja mihin se on menossa. Sen perustana olevat aksioomat johdattavat tulevaisuutta nihilistiseen ja loputtoman tylsämieliseen arvotyhjiöön, jossa pelko kohdistuu niin elämään kuin muihin ihmisiin. Kapitalismi ajaa ihmisiä äärimmäisyyteen hulluuteen ja skitsofreniaan. Skitsofreenikko käntyy itseensä ja poispäin kapitalistisesta maailmasta vastalauseena kapitalistisen talousjärjestelmän ehdottomalle totuudelle. Kapitalismi ei voi johdattaa ihmistä parempaan maailmaan eikä pelastukseen. Se on tuomittu tuhoutumaan oman logiikkansa seurauksena. Sitä seuraavaa tulevaa sosialistista järjestelmää on systemaattisesti pyrittävä istuttamaan ihmisten mieliin. On nähtävä, että massat, vaikkakin ovat helposti johdettavissa, ovat se voima, jonka kautta muutos uuteen yhteiskuntajärjestelmään on tapahtuva. Marxia seuraten voidaan sanoa, että jos massat ovat se sydän, joka muodostaa seuraavan yhteiskuntamuodon, niin mikä on oleva se pää, joka johdattelee ja kannattelee massat tähän uuteen yhteiskuntaan. Sen on oltava filosofis-sosiologispohjaista taloustieteellinen kritiikki ja analyysi. Mikä on herättävä vasemmiston 2000-luvulle? Millä voimilla ja keinoilla tehdään vallankumous 2000-luvulla? Onko tämä välttämätöntä? Minkä on muututtava ja mitkä ovat kapitalismin ongelmakohdat? Näihin kysymyksiin on vastattava, jotta saataisiin selkeämpi ja kokonaisvaltaisempi analyysi nykyisestä kvartaalikapitalismin tilasta luovittua. Sydän täytyy saada yhdistettyä ja pää yhtenäistettyä ja selkeytettyä. Vasta sitten olemme valmiita muuttamaan maailman toisenkaltaiseksi.

Fragmentteja vasemmistosta

Oikeistoa kiinnostaa ihminen vain yhtenä ja yksilönä. Vasemmisto haluaa nähdä yksilön taakse avautuvan kollektiivisuuden kentälle. Vasemmiston elämän ymmärrys perustuu solidaarisuuteen ja jokaisen ihmisen yhtäläiseen ja samanarvoiseen elämään. Voimansa vasemmisto ammentaa ihmisen yhteisestä hyvästä ja tahdosta. Todellinen vasemmisto haluaa korvata rahan jumaluusaseman jokaisen ihmisen elinvoiman tunnustamisella ja kunnioittamisella. Vasemmisto ei jaottele ihmisiä hyviin ja huonoihin, menestyjiin ja luusereihin. Se näkee jokaisessa ihmisessa peilikuvansa. Nykyajan vasemmiston on kyettävä laittamaan kapitalismi samanlaiseen perspektiiviin kuin Marx aikoinaan. Pyrkimyksenä on oltava yhä eheämpi ja totuudenmukaisempi analyysi ja kritiikki kapitalismin nykytilasta. On toimittava johdonmukaisesti ja selkeästi. Kapitalismianalyysin on tapahduttava enemmän järjen tasolla, vähemmän moralisoiden. Vasemmiston on tunnustettava talouden merkittävyys kulttuuria kuitenkaan väheksymättä. Kulttuuria voidaan harrastaa, mutta taloutta on tutkittava. Jos Hardtin ja Negrin Imperiumi on 2000-luvun Kommunistisen puolueen manifesti, niin 2000-luvun Pääoma odottaa yhä kirjoittajaansa.

Kutsu kuoleman takaa

Hiipuva ääni vaimeana kaikuu korviini yli vuolaimpien virtojen,
sen sulosoinnut koskettavat minua sielun sopukoissa,
sen aariat luovat oman stratosfäärinsä,
sen ihmistä syleilevä liike ja notkeus ajavat minut muusani luo,
sen kauneimmat sävelet johdattavat meitä riemun polkuja pitkin,
se ei jätä mitään vailla kosketustaan,
se on voimallisin taika päällä maan,
se on olemassa vain jotta sinä sen kuulisit,
se on kutsu kuoleman takaa.

Lohtu

Olen läsnä tässä ja nyt,
koetan löytää sanoja,
joilla lohduttaisin,
mutta olet kuuro kaikille sanoille,
ainut ääni jonka voit viellä kuulla on lapsuutesi musiikkia,
missä voisin sinua auttaa,
sano se huuda se,
päästä se valtoimenaan irti,
älä jätä sitä sisääsi,
se vain jäytää ja näännyttää sinut kuoliaaksi,
anna minun kuulla kaikki sinun sielusi riitasoinnut ja sävelet,
älä jätä mitään kuulematta,
johdata meidät pimeimpienkin polkujen läpi,
niin teemme kaikemme jotta sinä pääsisit takaisin valoon.